sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kipuilua kiukaasta

Päätimme laittaa sähkökiukaan saunaan. Ja se tuntuu pahalta. En mitenkään haluaisi luopua puukiukaasta. Koko lapsuuden olen viettänyt puukiukaan kanssa (ulkosauna, ei suihkua, vesi lämmitettiin padassa). Nuoruudessa ja aikuisuuden puolellakin kävin taloyhtiön kerrostalosaunassa monta vuotta. Ja 7 vuotta sitten kun ostin talovanhukseni, niin täällä oli puusauna sisätiloissa.

Eilen saunottiin. Ihana puhina kuuluu hormista. Kiukaassa puut rätisevät. Tuoksuu savu ja kuiva puu. Liekit leimuavat eikä muuta valaistusta edes tarvita.

Mitä sitten sähkökiukaan kanssa. Laitat sen napista päälle (mahdollisesti etänä) ja se on sit siinä. Missä se saunan lämmittämisen tuottama fiilis? Onko liian helppoa? Liian neutraalia? Tuoksuuko se tai näyttääkö se enää kunnolliselta saunalta?

Miten voi olla "kesämökki" ilman puusaunaa? Sellaiseksi kun assosioin myös tuon meidän ulkorakennuksen.

Okei, varmaan hieman paistaa läpi tuo etten ole sinut vielä tämän asian kanssa. Kipuilen kovastikin. Vielä on huomiseen asti aikaa kunnes kuvat lähtevät piirrettäväksi. Sen jälkeen asiat menevät hankalammiksi tai ainakin kalliimmiksi. Se varmaan eniten tuottaa tätä vaikeutta minulle.

Mietin tässä missä tekisi kompromisseja budjetin suhteen, että saisi puusaunan. Se kiuasmalli joka pieneen saunaamme mahtuisi täytyy olla tietynlainen (ihastuin yhteen niin harmittavan kalliiseen kiukaaseen) eikä horminkaan rakentaminen ole halpaa. Mutta Ikikiukaan Kivi-Iki Jr olisi ihan täydellinen meille!

Miehen mielestä saunaan ei mahdu puukiuas millään. Ja onhan se pieni sauna. Mutta mä uhraisin laudetilaa kiukaan puolesta. Mitenhän se "juniori" saataisiin tuohon mahtumaan?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti